Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tietokirjailijoiden kotipaikat ovat Oulussa ja Kajaanissa sekä näiden lähialueilla. Alueella on yhdistyksen jäseniä noin 80.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluevastaava on rehtori, FM Veikko Ervasti, jonka kotipaikka on Oulu:
"Olen syntynyt ja käynyt kouluni, opiskellut ja tehnyt 38-vuotisen työurani maantieteen ja biologian sekä opintojenohjaajan lehtorina Oulussa. Viimeiset seitsemän vuotta toimin lukion rehtorina. Eläkkeellä olen ollut kuusi vuotta.
Oppikirjojen teon aloitin vuonna 1984. Työryhmässä on lisäksi ollut Jorma Kytömäki Turusta ja Juhani Paananen nyttemmin myös Turusta vaikka Juhani teki opettajanuransa Oulussa. Olemme tehneet lähinnä lukion maantieteen oppikirjoja ja oppimateriaaleja 26 mielenkiintoista vuotta.
Tietokirjailijoiden jäsen minusta tuli 1986 ja aluevastaava 2003.
Alueen laajuus hankaloittaa huomattavasti tilaisuuksien järjestämistä. Pyrkimyksenä on järjestää vuosittain kaksi tapaamista.
Vapaa-ajat kuluvat kunnallispolitiikan ja tenniksen parissa. Olen ollut valtuutettu (vihr.) vuodesta 1985 lähtien."
veikko.ervasti[at]ouka.fi
AJANKOHTAISTA
Pohjois-Suomen kirjamessut järjestetään Ouluhallissa 4.–8.8.2010. Yhdistyksen jäsenet voivat tilata vapaalippuja (1 kpl/jäsen) messuille sunnuntaihin 1. elokuuta mennessä toimistosta (katri.maasalo[at]suomentietokirjailijat.fi). Ilmoita, mihin osoitteeseen lippu lähetetään. (HUOM. Toimisto on suljettu 25.6.–30.7.)
Edun arvo on 10 euroa.
Pääsylippu tulee postitse annettuun osoitteeseen viimeistään 4. elokuuta.
Lippuja hankitaan vain ennakkoon tilattu määrä ja lippujen tilaajat ilmoitetaan messuille kerralla. Määräajan jälkeen tulleita tilauksia ei valitettavasti voida ottaa vastaan.