Kaakonkulman alueen tietokirjailijoiden kotipaikat ovat Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Alueella on yhdistyksen jäseniä noin 50.
Kaakonkulman aluevastaava on lehtori, KTM Tuija Junkkari, jonka kotipaikka on Kouvola:
"Olen kauppakorkeakoulun kasvatti ja kauppaenglannin lehtori. Hämeessä aloittelin, mutta varsinaisen työurani olen tehnyt Kouvolassa: ensin opistossa ja nyttemmin ammattikorkeakoulussa.
Parikymmentä vuotta olen myös ollut oppikirjailija, alani on Business English. Ryhdyin toimeen kustantajan yllytyksestä lahtelaisen kollegani kanssa, kun sopivaa materiaalia ei kotimaassa ollut. Käsialaamme ovat kirjasarjat Best Seller, Business Friend ja Brief Case; yhteensä olen ollut tekemässä kymmentä kirjaa. Niitä on myös uusittu, ja yhdestä on virolainen versio.
Menestyksen varmistivat täydelliset opettajan oppaat ja lontoolaisessa studiossa tuotetut äänitteet. Näiden käsikirjoitukset olivat sekä haastava että laaja lisä tuhansien sivujen tuotantoomme. – Suomeksikin olen kirjoittanut, muun muassa kirkkoreissujuttuja lehtiin.
Suomen tietokirjailijoihin liityin heti ensimmäisen kirjan ilmestyttyä, ja jäin koukkuun! Monissa yhdistyksissä olen toiminut, mutta Suomen tietokirjailijat ry on paras. Sillä on tehtävä, ja sitä hoidetaan esimerkillisesti. Hallitus ja toimisto johtajineen ovat asiantuntevia, kokoukset antoisia ja jäsenistö sitoutunutta. Kaakonkulman tietokirjailijoiden aluetoimintaa olen saanut vetää toistakymmentä vuotta."
tuija.junkkari[at]kyamk.fi