Apurahansaajien eläkevakuutus Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa (Mela)
Eduskunta hyväksyi 11.11.2008 apurahansaajien sosiaaliturvaa koskevat lakiuudistukset. Lakiuudistuksen mukaan vakuutusvelvollisuus koskee kaikkia niitä Suomessa asuvia apurahansaajia, jotka ovat saaneet Suomesta myönnetyn työskentelyapurahan lain voimaantulon 1.1.2009 jälkeen.
Apurahan tulee olla tarkoitettu vähintään neljän kuukauden työskentelyyn Suomessa ja euromäärältään vähintään 1 093,49, mikä vastaa vuosiansiona 3 280,47 euroa (vuoden 2009 tasossa). Alle 18-vuotias, yli 68-vuotias tai vanhuuseläkeläinen ei voi ottaa vakuutusta.
Ennen 1.1.2009 myönnettyjen apurahakausien vakuuttaminen
Mikäli vakuuttamisen edellytykset täyttyvät vuoden 2009 puolella tehtävän työn osalta, vakuutukseen voi hakeutua myös ennen lain voimaantuloa myönnetyn apurahan perusteella – velvollisuutta tähän ei kuitenkaan ole.
Apurahalla tapahtuvan työskentelyn on jatkuttava vuoden 2009 puolella vähintään neljä kuukautta ja sen perusteella määritetyn työtulon on oltava vähintään 3 280,47 euroa.
Ennen vuotta 2009 myönnettyjen apurahojen osalta vakuutus on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta tai työskentelyn alkamisesta.
Vuoden 2009 puolella myönnettävien apurahojen osalta vakuutusvelvollisuus on pakollinen.
HUOM. Suomen tietokirjailijat ry ei ilmoita Melalle apurahansaajien työskentelyaikaa, vaan tämä on apurahansaajien itse päätettävä ja ilmoitettava.
Apurahansaajia koskevissa vakuutusasioissa voit soittaa numeroon 020 630 0500 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen vakuutus[at]mela.fi.